Keventämisen uskomaton vaikeus!

Joo. Mä oon jo näköjään edellisessä kirjotuksessa kertonu olevani tukkonen. No joo, niin oon edelleen!

Treenaillu oon samaan malliin flunnsasta huolimatta. Mitään en oo 2 viikkoon maistanu enkä haistanu. Nyt on ruokahaluki jo kadonnu ja pitää syödä kellon mukaan, et tulee syötyä.

Kattokaa ny mitä toi tekee!
Sit se on tämmöne =D

Viime viikonlopun jouduin sit olemaan jo saikulla, koska pe-la yönä luulin saavani slaagin! Iski joku hirvee hartiapistos ja mun normaalisti jopa liian alhanen verenpaine veteli 140/90 ja syke 130 heti ku nous ylös. Ja pumppu meni jotain ihme rallia miten sattu. No sydänkäyrä näytti jees, pari päivää lepoa ja eiku sorvin ääreen.

Olo ollu hieman parempi ja pakko ollu ottaa salilla vähän jumppailun kannalta ettei pistä rintaan. Kurkussa ollu kuitenkin palan tunne ja vanne rinnan päällä ja edelleen se pumppu tekee mitä lystää. Se on siitä ikävä kierre, et se vastaavasti hermostuttaa ja sit mennää vielä hurjempaa ravia ja volttia. Pöh.

Oman kehon hyväksymisprosessi käyntiin!

No tänään raahauduin uudestaan lääkäriin ja poskiontelontulehdukseks se on edenny. Eka laatuaan mulla ikinä! Ei ku antibioottia nassuun, jos sais ne aistitki takasin jonain päivänä. Rautaaki kehotti tankkaamaan, ei tää mun elämäntyylini ainakaan kovin rautavarastoja kasvattavaa ole. Ja otettiin multa kilpparikokeetkin, niihin on pitänyt raahautua jo pitkin syksyä olojen takia, mut mä oon niin laiska lääkärissä kävijä =D No ihana pääsiäinen tässä sekottelee ja venyttelee, ni ootellaan niitä tuloksia sit ens viikon perjantaihin asti. No en kai mä siinä ajassa kuole.

Keskusteltiin lääkärin kanssa mun ruokavaliosta. Tän ikänen akka vetää treeniä töiden päälle sellaset 10 h viikossa ja samalla karttelee hullun kiilto silmissä hiilareita. Mun on jotenkin aina niin vaikee ymmärtää, et mä en oo enää mikään pikkulikka! Hormoonit ja hermostot taitaa silti sen tietää, must tuntuu et ne on ihan pyllyllään. Voihan olla, et kyse on vaan pidempään jatkuneesta aaltoilevasta ylirasitustilasta eikä sen kummemmin tuhoja oo päässy aihetumaan. Mut nyt ku mä mietin pitkin syksyä ilmaantunutta oireistoa joka pikkuhiljaa pahenee, ni pakko on tehä jonkinlaista muutosta.

Se muutos EI voi koskea treenaamista. Siitä mä en millään pysty joustamaan. Mul on nyt 2 niin tärkeetä ja henkisesti mulle hyvää tekevää harrastusta, et niistä en millään pysty luopumaan, en helpolla edes vähentämään. No ok, mä vähän kevensin mun salitreenejä. Mul on ollu aika hullut ohjelmat käytössä jo pidempään. Ei sellasta kukaan jaksa =D Mut mä suorastaan masennun jos mä en pääse touhuumaan mun juttuja pariin päivään =D

Eli pakko tsekkailla muita vaihtoehtoja. Ensinnäkin mä laitan stopin nyt mun dieettiyritykselleni. Ainaki hetkeks. On ihan radikaali ero voinnissa siinä, et syönkö riittävästi vai nipistänkö mä muutaman sata kaloria per päivä. Se päätyy joka kerta samaan tilanteeseen, uupumukseen ja ”paskan” syöntiin. En mä lihoakaan halua, mut jos mä nyt yrittäisin tyytyä tähän tän hetkiseen olemukseen. Mul on ollu jo pidempään kova psyykkaus itteäni vastaan tässä asiassa. Onks sillä oikeesti paskankaan väliä painanko mä 58 vai 61 kiloa? Oikeesti! En mä koskaan oo ajatellukaan olevani kovin terve syömisieni ja painonhallintani kanssa, mut jotain rajaa. En mä silti oo valmis heittelee mun vaakoja mäkeen, mut jotain järkee ja relaa ees =D

Ei se meinaa hyväksyä =D

Mä viilasin mun ruokavalion niin, et vähintään 2000 kcal/vrk tulee täyteen. Ei haittaa vaikka ylikin. Sen lisäks mä hilasin päivän hiilarit 200 grammaan. Voin kertoa, et siinä olikin sit jo tekemistä =D Mä en meinaa ees keksiä mitään terveellisiä hiilarin lähteitä (jos ei herkkuja lasketa) ku oli jo marjoja ja kasviksia satoja grammoja! Onneks mies on fiksumpi, ni ymppäsin mukaan kaurahiutaleet, riisin ja hunajan. Ai ja aamuks smoothien. Ai ja pari palaa tummaa suklaata. Sil on psyykkinen vaikutus. On seki suklaata vaik pahaa onki =D Koska mä en edelleenkään anna itteni herkutella ku satunnaisesti. Se on Sirkun tuhon tie muuten!

Yks mahollisuus on tietenki vielä olemassa. Mitäs jos mä oonki nyt normaali! Mä oon aina saanu (ei aina niin positiiviselta kuulostavaa) palautetta mun yliaktiivisuudesta, levottomuudesta ja loputtomasta pulppuamisesta. Vähän niinku duracell-pupu kertaaa tuhat hitonmoisel pälätyksel varustettuna vielä. Jos mä oon nyt vaan niinku seestynyt sellaselle normaalitasolle. Tosin en mä muistakaan mitään, mut jos seki on normaalia =D Huolestuttavinta ehkä kuitenkin on, et mä en jaksa tai mua ei huvita ärsyyntyä ees enää mistään. Kaikki on aika jees. Mitä niistä räyhäämään. Joo. Huolestuttavaa =D

Ai ja mä yritän pitää viel yhen lepopäivän viikossa! Kokonaan. Oikeesti. Sillee etten mee mihkää ku korkeintaan vähän mettää. Kattelen vaa leffoja ja röhnötän. Tai no ehkä vähän siivoon mut silti :) Yritetään opetella.

Hyvät pääsiäiset kaikille! Mä vietän omani kokonaan töissä ja hmmm…no tiiätte missä =D

2 vastausta artikkeliin ”Keventämisen uskomaton vaikeus!”

  • hui olehan varovainen noiden treenimäärien ja vähien hiilarien kanssa! itse olen alle 30 v ja kroppa sekä kilppari sano yhteistyön irti kun sitä jatkui liian kauan..

  • Voi ei =(

    Joo ei sillä kropallaan liikaa kannata leikkiä. Nythän mulla on hiilarit sentään jo ”korkealla”. Aiemmin ne heilui 40g:n paikkeilla/vrk. Kyllähän sillä pärjää jos ei kummempia puuhaile, mut isompien treenimäärien kanssa alkaa tekemään tiukkaa.

Kommentointi on suljettu.